... even if they fall
Tänään tein Nipsulle oikein kunnon harjauksen, siistin myös harjan ja hännän (jossa olikin kyllä hommaa.)+ parturoin ponin harjaa joka oli hieman jälleen kaatunut. Hirveästi en siitä viitsinyt ottaa, koska käteni jälki olisi vain aaltoharjaa ja parin sentin mittainen tynkä. Onneksi viimeistään helmikuussa Nipsulle tulee oikea _kampaaja_ leikkaamaan sen harjan, nimittäin kaverini äiti on kampaaja joka lupasi leikata ponin harjan samalla kun kaverini tulee meille. (Nipsun ex-omistaja) Luulisi että hän olisi kurkkussani kiinni sillä ''vein'' hänen poninsa, mutta olemme kuin kaksi marjaa: meillä on sama lempiväri, rakastamme Nipsua ja olemme molemmat hotteja blondeja :DD mutta nyt siihen poni asiaan;
Kävelytin/juoksutin sitä vähän kentällä. Ratsastuksen jätin tänään välistä, sillä äiti antoi jyrkän stopin tämän päivän ratsastuksen suhteen, koska kylkeni on eilisen tippumisen takia hieman kipeänä. Joo, siis minä eilen tulin ekaa kertaa ponin selästä alas :D
Eilen tarkoituksemme oli hyppiä esteitä. Niin me myös teimme. Kun menin tallille rakentelin ensin kentälle esteitä valmiiksi ja hain sitten ponin sisään joka tuli minua portille vastaan (vau :o) harjasin ja varustin ponin (jolla tuntui olevan tänään kunnon pelleily päivä, sillä pyöri ja hyöri varustaessa sen minkä ehti), sitten kentälle ja eikun selkään. Mentiin alkukäynnit ihan ppitkällä ohjalla ja otettiin ravia ja laukkaakin, kunnes alettiin hypätä. Nipsu ponnasi hirmu hyvin aina esteillä ja 'imi' sinne oikein. 'Minun roolini oli tänään oli tehdä hyvä reitti esteelle, ponnistus paikka ja hieman säädella ponskin vauhtia joka aina hieman kiihtyi jopa liikaakin.' Kunnes eräällä hyppy kerralla poni hyppää tosi hyvin, näkee kaverit juoksentelemassa tarhassa (laidun ihan kentän vieressä) ja päättää itse lähteä pirskeisiin mukaan -> laukkaa esteen jälkeen ihan täyttä laukaa kohti laitumen aitausta ja mie koitan tehdä pidätteitä sekä lausua pruuta ja soota mutta se ei ponin menoa hidastanut. Siinä sitten noin sekunnin murto-osan verran ehdin ajatella "entä jos poni ei pysähdy ennen aitaa vaan menee siitä läpi" no minä jäisin tottakai niihin lankoihin kiinni, mutta niin ei silti onneksi käynyt. Nispu päättää juuri ennen aitaa tehdä äkkipysähdyksen ja sitten olikin minun vuoroni katsella lumisen kentän pohjaa hieman tarkemmin. Sieltä nimittäin tultiin kauniissa kaaressa kaulan yli ja hyvä etten päätynyt halailemaan tarhassa olevia heppoja. Nipsu pysähtyi viereeni ja katseli minua ilmeellä "mitäs sinä siellä alhaalla oikein teet? minä en tehnyt mitään" Päässä hieman pyöri ja kylkeen koski mutta urheana heppatyttönä nousin ylös ja tein oman diaknoosini: ei verta, olen siis kunnossa. Pomppasin takaisin selkään ja eikun uutta estettä kehiin. Poni koitti tehdä samaa uudestaan, mutta kun nyt tiesin mihin se tähtäsi käänsin sen esteen jälkeen voltille hieman rauhoittumaan. Tuntui muutenkin olevan pojassa virtaa, otettiin vielä pari hyppyä, mutta omaan kylkeen jomotti sen verran että otettiin hieman laukkaa kuluttamaan ponin pattereita, loppuravit sekä -käynnit. Hyppäsin alas selästä ja kävelin ponin kanssa hetken vielä kentällä (käveltiin ponin kanssa vierekkäin eikä tarvinnut edes pitää höppänästä kiinni) ja käveltiin samalla tavalla talliin ja poni kulki todella nätisti vierellä eikä yrittänytkään mitään tempauksia. Tallissa purin ja harjasin ponin, annoin pari palaa porkkanaa ja vein sen sitten omaan karsinaan. Istuin ponin kanssa karsinassa vielä melkein tunnin ja puhuin sille niitänäitä. Se kuunteli minua korvat hörössä ja tuntui kuin se olisi aina välillä ymmärtänyt mitä sanoin sille. En voinut olla sille vihainen tippumisestani, oma vikanihan se oikeastaan oli tai oli kenen vika tahansa, se oli nyt unohdettu. Unohdin kaikki huolet katsellessani ponia; meidän tarinamme oli vasta alkamassa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti